Mustan Everstin Kosto Musta Everstihän oli aikoinaan Mustilan kartanon ikioma kummitus, jota ei ole näkynyt vuosikymmeniin. Nyt vanha sotaherra on herännyt henkiin viinin muodossa. Mutta mitä näin jalossa juomassa tarkoittaa kosto? No sitä, että kosto on suloinen, kuten tämä viini. Punaviinityyppinen marjaviini, joka nimestään huolimatta ja kohtuullisesti nautittuna ei ole lainkaan pelottava juoma. Päinvastoin se on makeahko seurustelu- ja jälkiruokaviini, joka sopii niin juustopöytään kuin tuhdin liharuoankin kanssa.
Koppelon Kujerrus Tarina kertoo, että eräs huolimaton koppelo oli takamaiden karpalosuolla hapanta hamutessaan kiskaissut karpalon niin sanotusti väärään kurkkuun. Hädissään rupesi siinä kakomaan ja pitämään sellaista meteliä että. Mustilan mailla elellyt puolikesy homenokka kuulu mekkalan matkojen päähän ja lensi ääntä kohti. Meteli hiljeni nopeasti ja hetken päästä suolta kuului vain vienoa kujerrusta. Koppelon kujerrus avartaa luontoa ja on siten parhaimmillaan kahdenkeskisessä teerenpelissä, mutta sopii se hyvin seurustelujuomaksi suuremmassakin seurueessa, ja ilman tositarkoitustakin. Ei kylläkään tosikoille, mutta veitikoille. Tässä puolimakeassa punaisessa viinissä maistuu voimakkaimmin villistä luonnosta saalistettu raikas karpalo, jota on ryyditetty musta- ja punaherukalla sekä makealla mustikalla. Sopii luontevasti riistaruokien kanssa sekä juustojen ja leikkeleiden naposteluun. Juhlistaa myös perinteisen joulupöydän.
Syysunelma Koska elämä ilman unelmia ei ole mistään kotoisin, pistimme pulloon yhden unelman kaiken varalle. Se on Mustilasta kotoisin. Kun haluat toteuttaa haaveesi vapauta Syysunelma ja nauti sen pirteydestä! Raikkaan hapokas valkoviini-tyyppinen hedelmä-marjaviini. Nimestään huolimatta kaikkina vuodenaikoina nautittava nektari. Hieman kuivahkona se sopii seurustelujuomaksi ja varsinkin makeiden juttujen höysteeksi. Ruokajuomana suorastaan erinomasita oli lautasella sitten kalaa tai lihaa.
Päivänsäde Päivänsäde, tuo sadunhohtoinen kultasiipi, on jostain kumman syystä erityisen pihkassa yhteen satumetsän menninkäiseen Karvajalkaan. Kummallista siksi, että Karvajalka on valonarka eikä suuremmin seurustelunhaluinen. Toisin kuin Päivänsäde, joka viihtyy valoisien ihmisten seurassa ja rakastaa aurinkoista luonnetta. Ruusukvittenistä valmistettu puolikuiva valkkarityyppinen hedelmäviini, jossa maistuu myös omenainen aromi. Puolittaisesta kuivuudestaan huolimatta tämä kullankeltainen hieno juoma hersyttää sopivassa seurassa hyvin makeitakin nauruja.
Punapaula Punapaulan alkulähteet ovat vaikeapääsyisen leton keskialueella. Siellä pohjattoman suonsilmäkkeen reunalla, jossa karpalot ovat kukkeimmillaan odottaen rohkeaa poimijaansa posket punaisina hehkuen ja onnesta tirskahdellen. Nyt rohkeus on palkittu, Punapaula on pullossa. Nauti siitä antaumuksella. Kypsistä karpaloista valmistettu punavärinen viini, jota on hieman omenalla kesytetty. Se kietoo pauloihinsa heti ensi siemaisulla, jos et ole perso makealle. Helppo valita myös ruokaviiniksi olipa lautasella lihaa tai kalaa.
Kartanon Tumma Kartanon Tumma on vaalean vastakohta. Paitsi tietysti väriltään, se on myös rauhallisemman oloinen. Puolittain kuiva viini, mutta kyllä se mukavasti kielenkannat voitelee eli irrottaa, kuten tavataan sanoa. Kannattaa maistaa ihan vaihtelun vuoksi, sillä vaikka vaalea olisikin lempiväri, niin kyllä tähän tummaankin helposti rakastuu. Kartanon Tumma on punainen puolikuiva marjaviini, joka sopii eritoten liha-aterialle, mutta kelpaa sitä maistella ilmankin. Aina silloin kun suuta kuivaa ja mieli halajaa tummaa, mutta ei mitään tulista
Kartanon Punainen Punainen kartanoviini on Mustilan kotikunnailla, sen satumaisen metsän laitamilla, valmistettua juomaa. Heti tuoreeltaan niin humalluttavan hyvää ettei maku voi siitä vanhetessaankaan parantua. Maistuisi varmaan kartanon kummituksellekin. Mustista ja punaisista herukoista valmistettu raikkaanmakuinen ruokaviini, jolle aronia antaa mukavan säväyksen. Sopii yhtähyvin sonnin sisäfileen kuin kananpojankin kyytipojaksi. Tai sitten ihan ilman mitään syötävää nautittavaksi.
Kartanon Vaalea Tämä viini, Kartanon Vaalea, on valmistettu joskus 19-vuosisadan loppupuolella. Tarkkaa aikaa on mahdoton määritellä, mutta tuskin se on tarpeenkaan. Hyvää vuosikertaa joka tapauksessa. Kartanon Vaalea edustaa tämän päivän viinitaiteen suuntausta. Ei mitään abstraktia vaan aitoa arkipäivän realismia, josta on lupa nauttia myös juhla-aterialla. Omenista ja ruusukvittenistä valmistettu kevyehkö ruokaviini, jota sopii hyvällä omallatunnolla siemailla ilman ruokaakin. Viini on raikkaan hapokas ja oikein pirtsakan makuinen.