Näytetään kaikki 13 tulosta

Vaalea Kaunotar

Vaalea Kaunotar ei silloin takavuosina ollut kartanon puutarhoissa mitenkään harvinainen näky. Neitoja katsellessaan moni mies ajattelikin, että tuon kun saisi pulloon. No, nyt se unelma on toteutunut. Kurkista pulloon, siellä se on. Vaalea Kaunotar.

Tässä makeassa hedelmäviinissä maistuu sekä omena, että ruusukvittenin pyöreys. Sopivasti viileänä sopii keimailuun tai siis seurusteluun ja jälkiruoankin kanssa viimeistään herättelemään hilpeyttä.

Satumetsän Lumous

Satumetsä on tosi upea. Viinipuodin välittömässä läheisyydessä. Sen alppiruusut, azaleat ja muut koristekasvit sekä sadat puulajit lumoavat matkailijoita vuodesta toiseen. Merkityillä poluilla on turvallista kävellä, sillä peikoista ei kukaan ole nähnyt vilaustakaan. Toistaiseksi.

Roséviinityyppinen raikas marjaviini, jonka mansikkaista makua punaherukka piristää. Lempiviini seurustelijoille, jotka eivät pidä sen paremmin tummasta kuin vaaleastakaan. Istuu oivallisesti myös ruokapöytään kevyelle liha-aterialle.

Linnunmaito

Jos pikkulinnut eivät ole vielä ehtineet kertoa niin me kerromme, että tässä se on sellainen seurustelujuoma, joka paitsi että se irrottaa kielenkannattimet, saattaapi viedä kielen mennessään. Kiva nauttia kahden kesken, mutta sopii seurustelujuomaksi suuremmissakin parvissa. Maussa ei pitäisi olla nokan koputtamista.

Makea valkoviinityyppinen hedelmäviini. Ei varsinaisesti ruokaviini vaikka sopiikin hyvin suolaisten snacksien kanssa. Täyteläisenä seurustelujuomana se makeuttaa niin jutut kuin pahimmat hapannaamatkin.

Koppelon Kujerrus

Tarina kertoo, että eräs huolimaton koppelo oli takamaiden karpalosuolla hapanta hamutessaan kiskaissut karpalon niin sanotusti väärään kurkkuun. Hädissään rupesi siinä kakomaan ja pitämään sellaista meteliä että. Mustilan mailla elellyt puolikesy homenokka kuulu mekkalan matkojen päähän ja lensi ääntä kohti. Meteli hiljeni nopeasti ja hetken päästä suolta kuului vain vienoa kujerrusta.
Koppelon kujerrus avartaa luontoa ja on siten parhaimmillaan kahdenkeskisessä teerenpelissä, mutta sopii se hyvin seurustelujuomaksi suuremmassakin seurueessa, ja ilman tositarkoitustakin. Ei kylläkään tosikoille, mutta veitikoille.

Tässä puolimakeassa punaisessa viinissä maistuu voimakkaimmin villistä luonnosta saalistettu raikas karpalo, jota on ryyditetty musta- ja punaherukalla sekä makealla mustikalla. Sopii luontevasti riistaruokien kanssa sekä juustojen ja leikkeleiden naposteluun. Juhlistaa myös perinteisen joulupöydän.

Syysunelma

Koska elämä ilman unelmia ei ole mistään kotoisin, pistimme pulloon yhden unelman kaiken varalle. Se on Mustilasta kotoisin. Kun haluat toteuttaa haaveesi vapauta Syysunelma ja nauti sen pirteydestä!

Raikkaan hapokas valkoviini-tyyppinen hedelmä-marjaviini. Nimestään huolimatta kaikkina vuodenaikoina nautittava nektari. Hieman kuivahkona se sopii seurustelujuomaksi ja varsinkin makeiden juttujen höysteeksi. Ruokajuomana suorastaan erinomasita oli lautasella sitten kalaa tai lihaa.

Kartanon Rosé

Jos tumma on liian tuhtia eikä vaaleassa ole tarpeeksi puhtia, niin rose on sopivasti siltä väliltä. Ellei tätä nauttiessa kielenkannat suorastaan irtoa, niin kyllä ne ainakin löystyvät. Näin ollen Kartanon Roseta voi hyvin nauttia aivan vieraassakin seurassa. Viinillä on nimittäin myös sellainen vekkuli ominaisuus, että sitä siemaillessa vietaat pikkuhiljaa vähenevät ja ennen pitkää kaikki ovat keskenään kuin vanhoja tuttuja.

Puolimakea punaherukkaviini, johon on uutettu tuoreita metsävadelmia. Ne antavat sille suorastaan jumalaisen aromin. Tämä enemmänkin seurusteluviiniksi sopiva juoma ei välttämättä ruokaa kyytipojakseen kaipaa, mutta saa sen seurassa syödäkin ei sen puoleen. Mielellään kuitenkin jotain kevyttä.

Päivänsäde

Päivänsäde, tuo sadunhohtoinen kultasiipi, on jostain kumman syystä erityisen pihkassa yhteen satumetsän menninkäiseen Karvajalkaan. Kummallista siksi, että Karvajalka on valonarka eikä suuremmin seurustelunhaluinen. Toisin kuin Päivänsäde, joka viihtyy valoisien ihmisten seurassa ja rakastaa aurinkoista luonnetta.

Ruusukvittenistä valmistettu puolikuiva valkkarityyppinen hedelmäviini, jossa maistuu myös omenainen aromi. Puolittaisesta kuivuudestaan huolimatta tämä kullankeltainen hieno juoma hersyttää sopivassa seurassa hyvin makeitakin nauruja.

Punapaula

Punapaulan alkulähteet ovat vaikeapääsyisen leton keskialueella. Siellä pohjattoman suonsilmäkkeen reunalla, jossa karpalot ovat kukkeimmillaan odottaen rohkeaa poimijaansa posket punaisina hehkuen ja onnesta tirskahdellen. Nyt rohkeus on palkittu, Punapaula on pullossa. Nauti siitä antaumuksella.

Kypsistä karpaloista valmistettu punavärinen viini, jota on hieman omenalla kesytetty. Se kietoo pauloihinsa heti ensi siemaisulla, jos et ole perso makealle. Helppo valita myös ruokaviiniksi olipa lautasella lihaa tai kalaa.

Kartanon Punainen

Punainen kartanoviini on Mustilan kotikunnailla, sen satumaisen metsän laitamilla, valmistettua juomaa. Heti tuoreeltaan niin humalluttavan hyvää ettei maku voi siitä vanhetessaankaan parantua. Maistuisi varmaan kartanon kummituksellekin.

Mustista ja punaisista herukoista valmistettu raikkaanmakuinen ruokaviini, jolle aronia antaa mukavan säväyksen. Sopii yhtähyvin sonnin sisäfileen kuin kananpojankin kyytipojaksi. Tai sitten ihan ilman mitään syötävää nautittavaksi.

Kartanon Vaalea

Tämä viini, Kartanon Vaalea, on valmistettu joskus 19-vuosisadan loppupuolella. Tarkkaa aikaa on mahdoton määritellä, mutta tuskin se on tarpeenkaan. Hyvää vuosikertaa joka tapauksessa. Kartanon Vaalea edustaa tämän päivän viinitaiteen suuntausta. Ei mitään abstraktia vaan aitoa arkipäivän realismia, josta on lupa nauttia myös juhla-aterialla.

Omenista ja ruusukvittenistä valmistettu kevyehkö ruokaviini, jota sopii hyvällä omallatunnolla siemailla ilman ruokaakin. Viini on raikkaan hapokas ja oikein pirtsakan makuinen.

Mustilan Kartanon Juhlaviini puolimakea

Vau! Mikä viini! Tämä helmeilevä herukkaviini on nimensä mukaisesti valmistettu herukkapensaiden mehukkaista marjoista, jotka on riivitty nimenomaan kotimaisista puutarhoista. Viini on mukavan puolimakea ja hilpeästi kuohahtava niinkuin juhlaviinin kuuluu ollakin. Niin, että ei ravisteta ennen käyttöä.

Mustilan Kartanon Juhlaviini puolikuiva

Mihin juhlaan? No, onhan näitä juhlimisen arvoisia asioita vaikka kuinka paljon. Sukujuhlista synttäreihin, kihlajaisista kastajaisiin, tupaantulijaisista läksiäisiin ja vaikka mitä. Aina löytyy sen verran juhlan aihetta, että näin hyvä viini kannattaa korkata. Ja siitähän se juhla jo syntyykin, ei siihen muita tekosyitä tarvita. Korkeintaan hyvää seuraa.

Kesäpolka-siideri

”Ennen kun mentiin polkan tahtiin…” Niinhän laulussa sanotaan. Vaikka eipä siideristä paljon tiedetty siihen aikaan, kun isä lampun osti. Polkasta kuitenkin pidettiin ja sitä mentiin niin, että tanner tömisi ja tanssilava rymisi. Jos ei siideriä siihen aikaan suuremmin laseissa poreillutkaan, niin kyllä sitä jo yhden polkan jälkeen helmeili. Hiki otsalla. Polkan tahdissa mentiin yleensä parhaat päällä ja usein kansallispuvussa. Siksi tämän pullon etiketissä on Elimäen kansallispuku.

Kuplivan raikas, makea omenasiideri, johon on uutettu tuoreita Polka-mansikoita. Sillä lailla simppeli seurustelujuoma, että sitä kun siemailee, niin kohta alkaa naurukin poreilemaan. Ja mikä huvittavinta, tämän seurustelujuoman kanssa ei seuraa välttämättä edes tarvita. Polka riittää. Kun vain pitää huolen että sitä riittää.